Hallituksen kokous 8.5.2015

Jongun alueen kyläyhdistys ry:n hallituksen kokous

 

Paikka: Kylätalo

Aika: 8.5.2015 klo 19:30

Läsnä: Ensio Jussila, Elma Moilanen, Aimo Lehmikangas, Onerva Ronkainen, Suvi Ronkainen

 

 

Pöytäkirja

 

  1. Kokouksen avaus

Puheenjohtaja avasi kokouksen.

 

  1. Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

 

  1. Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen

Edellisen kokouksen pöytäkirja tarkastettiin.

 

  1. Osuuspankin kesätyökampanja

Pudasjärven osuuspankki lahjoittaa kahdellekymmenelle nuorelle kesätyöpaikan ensi kesäksi. Jongun alueen kyläyhdistys haki 2-3 nuorta lasten kesäkerhon ohjaajiksi ym. lastenhoitotehtäviin. Osuuspankki lupasi kyläyhdistykselle kaksi kesänuorta, ja saimme kaksi hakemusta seuraavilta nuorilta: Tanja Ronkainen ja Maiju Liikanen. Hallitus päätti, että otetaan kesätöihin kyseiset nuoret. Onerva ilmoittaa heille asiasta.

 

  1. Vuoden kylä -kilpailu

Pohjois-Pohjanmaan liitto järjestää perinteiseen tapaan Vuoden kylä –kilpailun, jossa etsitään ”Nuorten maakunnan nuorten kylää”. Hallitus päätti, että osallistumme tänä vuonna kilpailuun.

 

  1. Kylätalon asunnon vuokraus

Kesäkuun alusta alkaen on tullut irtisanoutumisilmoitus yksiön vuokralaiselta. Kaksi eri henkilöä on kysellyt alustavasti asunnosta, mutta vielä ei ole varauksia tullut. Laitetaan vuokrailmoitus kyläyhdistyksen nettisivuille ja tarvittaessa myöhemmin paikallislehteen.

 

  1. Kesäpäivät heinäkuussa

Perinteiset Jonkulaiset Jonnimmoiset Kesäpäivät järjestetään Pudasjärven markkinoiden jälkeisen viikon sunnuntaina. Tarjoillaan lohikeitto tavalliseen tapaan ja kahvileiväksi piirakkaa tai pullaa. Mietitään ohjelmaa, josko saataisiin joku esittäjä kyläpäiville. Mahdollisesti kylätalon pihalle voisi tuoda kylällä olevia eläimiä. Ohjelmaan kuuluu myös kilpailut, kuten Kylän voimamies ja –nainen. Tilataan pokaalit palkinnoiksi.

 

  1. Mahdolliset muut asiat

Kylätalolle tarvittaisiin hoitopöytä ja syöttötuoli tapahtumia varten. Ostetaan ne käytettyinä. Lisätään kylän jäseniksi Juhani ja Sanna-Sofia P., koska Juhani on valittu hallitukseen eikä hän ole aiemmin ollut varsinaisena jäsenenä. Pudasjärven markkinoille osallistutaan, pystytetään sinne teltta ja myydään arpoja. Lasten köysiradan asettaminen Juhanin vastuulle. Biljardipöytä saatu lahjoituksena kylätalolle. Siihen tarvitaan uusi kangas, ja sen korjaamista mietitään mahdollisimman edullisesti. Alakerran nuorisotilat muutetaan varastoksi ja siellä oleva pingispöytä tuodaan yläkertaan. Osakaskunnan kanssa järjestetään vetouistelukisa Karvosenrannassa la 6.6. Aidantekotalkoo Hautapahtaalla la 13.6. klo 10.

 

  1. Seuraavasta kokouksesta sopiminen

Tarvittaessa kokoonnutaan.

 

  1. Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 20:50.

 

Jongulla 8.5.2015

 

 

 

Onerva Ronkainen                             Suvi Ronkainen

Puheenjohtaja                                    Sihteeri