Hallituksen kokous 5.11.2012

Jongun alueen kyläyhdistys ry:n hallituksen kokous

Paikka:         Kylätalo

Aika:             Ma 5.11.2012 klo 18.00

Läsnä:          Ensio Jussila, Asta Pesiö, Onerva Ronkainen, Vesa Tiirola, Ella Viljamaa

 

1. Kokouksen avaus

Puheenjohtaja avasi kokouksen.

2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen

Tarkastettiin edellisen kokouksen pöytäkirja.

4. Katsaus raha-asioihin

Myyntituloja on saatu yli tavoitteen. Menopuolella on pysytty pääpiirteissään raamissa. Päätettiin maksaa Jongun osakaskunnalle mahdollisimman pian vesistöretkeilyhankkeeseen  lainatut rahat. Kun JoMMan viimeinen maksuerä saapuu, tehdään ensi vuoden rahankäyttösuunnitelma.

5. Puretun aidan jatkokäytöstä päättäminen

Päätettiin, että Jukka Raappana voi purkaa ja lunastaa kymmenellä eurolla vanhat aidan elementit.

6. Pihavälineiden hankinta avustusvaroin

Päätettiin hankkia pihakeinuihin ketjut ja laudat. Puheenjohtaja ja sihteeri huolehtivat tilauksesta.

7. Kaivinkonetöiden teettäminen kylätalolla (kannot, pihavälineet, lipputanko)

Tilataan kaivinkone ensi keväänä tekemään kaivutyöt kantojen poistoa, pihavälineiden kiinnitystä ja lipputangon laittoa varten.

Lipputangon kaatanut urakoitsija on luvannut sitoutua maksamaan lipputangon uudelleen kiinnittämisestä ja korjaamisesta aiheutuneet kustannukset.

8. Auraussopimus vuodelle 2013

Matti Ronkainen tekee talven 2012 – 2013 lumityöt entiseen hintaa 30 e/kerta (sis. alv.)

9. Kirjanpitosopimus vuodelle 2013

Tilipalvelu Mirja Viljamaa hoitaa taloushallinnon vuonna 2013 entiseen hintaan 60 e/kk + alv.

10. Kauneimmat joululaulut –tilaisuuden järjestäminen

Tilaisuus järjestetään ma 17.12. klo 18. Tilaisuudessa muistetaan Jongulta kotoisin olevaa kirjailijaa Aili Pelttaria. Onerva huolehtii muistamisen hankkimisesta. Pyydetään Pudasjärvi-lehteä tekemään juttu.

Onerva huolehtii torttutaikinoiden, hillojen ja kahvimaidon ostamisesta.

Ella huolehtii ilmoitusten teon nettiin ja ilmoitustauluille sekä laatii myyntihinnaston.

Lapsille järjestetään kioski ja onnenpyörä. Karkkipussit 0,50 e, onnenpyörä 0,50 e/2 pyöräytystä. Kahvi 1 e, torttu 1 e, pipari 0,50 e, pillimehu 0,50 e.

11. Risuaidan tekeminen Hautapahtaalle

Onerva kysyy ProAgrialta, saisimmeko ensi kesäksi työnäytöksen asiasta. Suunnitellaan myöhemmin jatkoa.

12. Käyttöohjeet kodalle ja laavulle

Vesistöretkeilykohteisiin on laadittu käyttöohjeet ja viety kohteisiin.

13.  Bändin harjoittelumahdollisuus kylätalon tiloissa

Atimas –yhtye saa harjoitella kesästä 2012 kesään 2013 alaluokan tiloissa puoleen hintaan. Edellisen kokouksen päätös ilmaisista harjoitteluvuoroista mitätöidään.

14. Maaseutulautakunnan avustus

Maaseutulautakunnalta on tullut avustusta 122,50 e. Avustuksella rahoitetaan osa hankinnoista aiheutuvista kustannuksista. Onerva ostaa kosteantilan matot, lastan ja katuharjoja 2 kpl ja lisäksi yhden liiketunnistinlampun. Kiuas hankitaan vasta myöhemmin saunaremontin yhteydessä.

15. Kaksion remontin jatkaminen (saumaus + kalusteet)

Mika Ronkainen lopettelee Matti Viljamaan ohjauksella laatoituksen, Vesa T. ja Ensio J. saumaavat, jonka jälkeen Matti V. kalustaa.

16. Sukkamaksut

Hallituksen jäsenet huolehtivat sukkamaksujen  karhuamisen.

17. Likakaivon tyhjennys

Onerva tilaa Karilassin käymään sopimuksella kerta vuodessa.

18. Mahdolliset muut asiat

Hyväksytään Marko Pelttari kyläyhdistyksen jäseneksi.

KairanKuidun tietoliikennesopimus tehdään vuokralaisten kanssa, kun hanke etenee rakennusvaiheeseen.

Ella toimittaa kiinteistöhuoltajan työlistan Vesalle. Työt ovat alkaneet marraskuun alussa.

Allekirjoitettiin vesistöhankkeen viimeiset paperit. Asta lupasi toimittaa kirjeen postiin huomenna.

19. Seuraavasta kokouksesta sopiminen

Päätettiin pitää seuraava kokous pe 4.1.2013 klo 18.

20. Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.45.

 

Pudasjärvellä 5.11.2012

 

Onerva Ronkainen                                                     Ella Viljamaa

Hallituksen puheenjohtaja                                        Hallituksen sihteeri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *