Hallituksen kokous 17.1.2019

Jongun alueen kyläyhdistyksen hallituksen kokous

Paikka: Kylätalo

Aika: to 17.1.2019 klo 18

Läsnä: Aimo Lehmikangas, Päivi Loukusa, Onerva Ronkainen, Raimo Tervonen, Ella Viljamaa ja vierailijoina Matti Viljamaa sekä Merja Talvitie

 

 

Pöytäkirja

 

  1. Kokouksen avaus

Puheenjohtaja avasi kokouksen 18.10.

  1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

  1. Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen

Edellisen kokouksen pöytäkirja tarkistettiin.

  1. Jätevesijärjestelmän uusiminen kylätalolle

Merja Talvitie ProAgrialta esitteli jätevesijärjestelmän uusimisen vaihtoehtoja. Aletaan suunnittelemaan suodatuskenttä -vaihtoehtoa. Aimo selvittää rahoitusmahdollisuuksia mm. Leaderilta. Matti tekee suunnitelman ja kustannusarvion.

  1. Kiinteistöön tehdyt hankinnat tiedoksi

Keittiöön on hankittu uusi jääkaappi.

Hakekattilaan on jouduttu hankkimaan ohjainkortteja ja antureita.

Kiinteistövastaava on hankkinut myös saunan kiukaaseen vastuksia.

Myös jäädytysletku on hankittu.

  1. Kehittämis- ja toimintatuen raportti vuodelta 2018

Pyydetään Mirja Viljamaata tekemään raportti yhteistyössä Aimon kanssa.

  1. Kehittämis- ja toimintatuen hakeminen vuodelle 2019

Keskusteltiin kylätalon ja sen toiminnan kehittämiskohteista. Aimo ja Ella laativat hakemuksen.

  1. Kyläyhdistyksen toimintakertomus vuodelta 2018

Laadittiin alustavaa toimintakertomusta vuodelta 2018. Aimo ja Ella viimeistelevät toimintakertomuksen.

  1. Kyläyhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2019

Suunniteltiin toimintaa vuodelle 2019. Aimo ja Ella viimeistelevät toimintasuunnitelman.

  1. Kevään tapahtumien järjestäminen

Onerva organisoi viikolle 10 koko perheen puuhapäivän.

Aimo organisoi 8.6. pidettävää vetouistelukilpailua.

Kesäpäivät pidetään 21.7.2019 klo 12.

  1. Vuosikokouksen ajankohdan päättäminen

Päätettiin pitää vuosikokous su 7.4. klo 13.

  1. Liikuntapaikkamaksujen päivittäminen vuodelle 2019

Lapsille (alle 18 vuotta) liikuntapaikkamaksut ilmaiset.

Aikuisilta ulkoliikuntapaikkamaksu 10e/hlö/vuosi.

Aikuisilta sisäliikuntapaikkamaksu 10e/hlö/vuosi.

  1. Vuokrahinnaston päivittäminen vuodelle 2019

Tarkistettiin vuokrahinnasto. Tuhkaimurin kunto pitää tarkistaa.

  1. Pohjois-Pohjanmaan kylät ry:n liittyminen

Päätettiin liittyä Pohjois-Pohjanmaan kylät ry:hyn. Jäsenmaksu 30e/vuosi.

  1. Työllistämiseen liittyvät asiat

Ateriakorvaus: 2e/ateria peritään kyläyhdistyksen palkkaamalta henkilöltä.

Keskusteltiin työnjohtoon liittyvistä haasteista.

Todettiin, että Tosu on päivitetty.

Työkirjanpito on kunnossa.

Terve SOS –palkintoraha jaetaan viiden yhdistyksen kesken, kullekin 600e.

  1. Kuulumiset digikoulutuksesta

Aimo ja Raimo toivat terveisiä koulutuksesta.

  1. Kyläkylttien tilanne

Odotetaan tarjouksia. Käsitellään asia seuraavassa kokouksessa.

  1. Leader–hanke –tarpeet

Pyritään saamaan jätevesijärjestelmän uusiminen Leaderin piiriin. Aimo selvittää asiaa.

  1. Osallistuva budjetti–hakemus

Onerva ja Aimo huolehtivat hakemuksen.

  1. Muut mahdolliset asiat

Aimo hoitaa jatkossa kylän facebooksivua. Ella vaihtaa ylläpitäjän.

Muistutetaan kyläläisiä latuasioista tiedottamisesta.

Kylätalon nettiasia otetaan seuraavaan kokoukseen.

Kioskiasiasta keskustellaan seuraavassa kokouksessa.

Yksiön vuokralaisen tilanne: Irtisanominen 1.2.2019 lähtien maksamattomien vuokrien vuoksi. Onerva huolehtii. Pyydetään Mattia vaihtamaan lukot.

Kajastus haluaa ostaa kylätalolta komeroita. Kyläyhdistys on valmis luopumaan 3-4 komerosta. Pyydetään tarjoamaan hintaa.

21. Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen 21.30.

 

Paukkerinharjulla 17.1.2019

 

 

Aimo Lehmikangas                                Ella Viljamaa

Puheenjohtaja                                        Sihteeri