Hallituksen kokous 12.4.2015

Jongun alueen kyläyhdistys ry:n hallituksen kokous

 

Paikka: Paukkerinharjun kylätalo

Aika: 12.4.2015 klo 11:00

Läsnä: Aimo Lehmikangas, Asta Pesiö, Ensio Jussila, Onerva Ronkainen, Suvi Ronkainen

 

 

Pöytäkirja

 

  1. Kokouksen avaus

Puheenjohtaja avasi kokouksen.

 

  1. Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

 

  1. Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen

Tarkistettiin edellisen kokouksen pöytäkirja.

 

  1. Hallituksen erovuoroiset jäsenet

Erovuorossa tänä vuonna: puheenjohtaja sihteeri, Päivi, Ensio. Kirjallisen eroanomuksen on jättänyt Päivi ja Asta. Eron myöntämisestä päättää yleinen kokous.

 

  1. Mahdolliset muut asiat

Kylätalon vara-avaimet siirretään puheenjohtajan haltuun.

Jongun osakaskunta on pyytänyt lupaa tuoda lukollinen arkistokaappi kylätalolle. Hallitus päätti asiasta myöntävästi.

Ensi kesälle suunnittelussa jätekaivon kannen uusiminen.

Liiterissä on ylimääräisiä lautoja, jotka Lauri Ronkainen käy siivoamassa itselleen. Päätettiin myydä ne Laurille 10 eurolla.

Aitojen korjausta ensi kesälle: jalkapallokentän aita sekä Hautapahtaalla perinneaidan jatkaminen.

Osakaskunta järjestää vetouistelukisan Jongunjärvellä ensi kesällä. Kyläyhdistys järjestää tarjoilun.

Kyselyjä on tullut vapaista vuokra-asunnoista. Mietittiin alaluokan remontointia asunnoksi. Selvitellään asiaa, onko se mahdollista. Ei vielä päätöstä asiasta.

 

  1. Seuraavasta kokouksesta sopiminen

Hallituksen järjestäytymiskokous yleisen vuosikokouksen jälkeen.

 

  1. Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 11:17.

 

 

Pudasjärvellä 12.4.2015

 

 

 

Onerva Ronkainen                             Suvi Ronkainen

Puheenjohtaja                                    Sihteeri