Hallituksen kokous 6.9.2018

Jongun alueen kyläyhdistys ry:n hallituksen kokous

Pöytäkirja

Paikka: Paukkerinharjun kylätalo Aika: 6.9.2018 klo 18.00

Läsnä: pj. Aimo Lehmikangas, Päivi Loukusa, Onerva Ronkainen, Raimo Tervonen, siht. Ella Viljamaa

1. Kokouksen avaus

Puheenjohtaja avasi kokouksen 18.02.

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Pohjois-Pohjanmaan vuoden kylän julkistamistilaisuus

Jongun kylä on valittu vuoden 2018 Pohjois-Pohjanmaan kyläksi ansioituneena pitkäjänteisestä työstä kylän kehittämiseksi. Palkintoa vastaanottamaan lähtevät 15.9. Aimo Lehmikangas, Onerva Ronkainen, Tanja Ronkainen ja Raimo Tervonen.

4. Syyslomatapahtuman järjestäminen

Onerva kysyy Salonpään Tiinalta 4h-kerhon järjestämistä kaikenikäisille viikolle 43. Kylätyöntekijä järjestää muonituksen.

Jos 4H:n toimintapäivä ei järjesty, Ella kysyy seurakunnalta perhekerhon järjestämistä kylätalolle syyslomaviikolla.

5. Työllistettävien työtilanne

Kuntouttavassa työtoiminnassa on tällä hetkellä 3 henkilöä.

Livon palkkalistoilla työskentelee kylätalollamme myös 3 henkilöä.

Yksi henkilö on yhdistyksemme palkkalistoilla.

Aimo ja Onerva pitävät palaverin työllistettyjen kanssa lähiaikoina.

Tärkeä on saada katto ja ulkomaalaushommat valmiiksi. Myös varaston katon paikkaus tehtävä lähiaikoina.

Pyydetään Mirja mukaan marraskuun kokoukseen, jolloin keskustellaan mm. työllistämisen linjavedosta seuraavalle vuodelle.

6. Työllistettävän palkankorotus

Tarkistettiin kylätyöntekijämme palkkaperusteita ja todettiin, että maaseutualan työehtosopimukseen nojaten, ei ole syytä tehdä palkankorotusta tässä vaiheessa.

Uuteen sopimukseen mietitään marraskuun kokouksessa täydentäviä palkkaehtoja (mm. ruokailu, kilometrikorvaukset).

7. Maisemahankkeen tilannekatsaus

Sopimuskausi jatkuu 2020 vuoteen saakka. Urpo Viljamaa on sitoutunut hoitamaan perinnebiotooppeja siihen saakka, mutta ei halua jatkaa sopimusta sopimuskauden jälkeen. Kuulostellaan, olisiko joku kiinnostunut jatkamaan sen jälkeen sopimusta.

8. Jätevesijärjestelmän uusiminen

Onerva on hommannut kaupungintalolta piirustukset nykyisestä jätevesijärjestelmästä. Otetaan tämä asia työn alle tammikuun kokouksessa. Pyydetään kokoukseen ProAgrian Talvitie ja Matti Viljamaa.

9. Yksiön vuokratilanne

Yksiö on nyt tyhjillään ja sinne on tehty pientä remonttia niin, että käytännössä huoneisto on saatu muutettua kaksioksi.

Huoneiston tilapäisvuokrahintaa on päivitetty. Uudet hinnat ovat 20e/vrk, 50e/vkl ja 100e/vko.

Ella laatii vuokrailmoituksen Pudasjärvilehteen.

10. Nettisivusopimuksen jatkaminen

Sihteeri on jatkanut puheenjohtajan luvalla nettisivusopimusta vuodella.

11. Kansalaisopiston vuokrasopimus

Puheenjohtaja allekirjoitti kansalaisopiston lupa-anomuksen jumppatilojen käytöstä korvausta vastaan. Onerva lupasi toimittaa postin kansalaisopistolle.

12. Vesistöretkeilykohteiden syyshuolto

Työllistetyt huolehtivat vesistöretkeilykohteiden syyshuollosta Onervan pyynnöstä.

Hautapahtaan paloämpäri tarkistetaan samassa yhteydessä.

13. Mahdolliset muut asiat

a) avainkaappi koodilukolla.

Hankitaan alaluokan oveen avainkaappi koodilukolla. Pyydetään Mattia hankimaan.

b) jäädytysletkun hankinta

Pyydetään Juhani Pesälää hankkimaan jäädytysletku.

c) Vanhat kaukalovalot poistetaan.

d) Kyläkyltit neljään eri suuntaan

Hommataan Jonku-kyltit kylän tuloväylille. Aimo selvittää asia.

e) Kyläneuvoston kokous järjestetään Paukkerissa 7.11. klo 18.

14. Seuraavista kokouksista sopiminen

Kyläyhdistyksen hallituksen kokous pidetään la 10.11. klo 12.

15. Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen 19.26.

Pudasjärvellä 1.11.2018

Aimo Lehmikangas Ella Viljamaa
puheenjohtaja sihteeri